sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hei mä olen nyt 19!

Mikä turhuuden ikä. Okei on se paljon kivempi sanoa, että on 19, kuin 18.
Vuosi sitten astuin tähän "aikuisuuden" maailmaan. Mulla oli silloin kyllä elämäni
parhaimmat synttärit, ainakin tähän mennessä. Olen ihminen, joka rakastaa yllätyksiä
ja se päivä oli täynnä suuria yllätyksiä.
Pari kuukautta sitten mulle iski kauhea kriisi. Soitin äidille itkien ja sanoin "mä en halua olla täysi-ikäinen, elämä oli paljon siistimpää 16-vuotiaana." Okei nyt olen päässyt tämän kriisin yli, mutta
oli se elämä vähän siistimpää 16-vuotiaana.




18-vuotis vuoteni (kuullostaa todella tyhmältä) oli yksi elämäni siisteimmistä vuosista. Sekoilin, rakastin, muutin, itkin, nauroin, huusin, raivosin, hymyilin ja noh oikeastaan tein kaikkea vitun kivaa.
Mulla oli ihana kesä vaikka se meni todella nopeasti ohi, niinkuin jokainen kesä. Talvi oli todella raskas, varsinkin joulun jälkeinen aika. Sieltä on silti selvitty tähän päivään asti ilman suurempia arpia.




Musta myös tuntuu, että viime vuoden aikana opin todella paljon itsestäni. Toi
on kyllä asia minkä kaikki sanoo vuoden lopussa. Noh OPIN SILTI.
On hauskaa klo 01.00 saada mieliteko kirjoittaa kauheesti jotain. Nyt olen 30min
yrittänyt vääntää jotain, mutta tästä tulee ihan ripulia.




Okei edes yritetä, tehdään videoita. Aion olla tänään prinsessa. (oon kyllä joka päivä)


16 kommenttia:

  1. Voi apua, tuo keskimmäisen kuvan hymy. Aivan ihana fiilis, niin käsittämättömän aito. Iha mahtava otos!

    VastaaPoista
  2. Onnea!♥ minäkin täytän 19v, ja tuntuu kauheelta ku tulee ikäkriisejä tms vastuuta vaan kokoajan enemmän :0 :D

    VastaaPoista
  3. Oot rinsessa joka päivä :3 Onnea!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia, ja onneksi olkoon!<3

    VastaaPoista
  5. Oon jotenki rakastunu sun videoihin! Mä piristyn aina kaikista videoista, tykkään kattoa kun sä ja Konsta seikkailette (voi kuulostaa tyhmältä mutta kyllä :D) Varsinkin toi sun video omatunnosta oli ihana. Täydellistä, mäkin haluaisin hyvän omatunnon. Toivottavasti arkesi jatkuu ihanasti.. Ja onnea uuteen kotiin ja kämppäkaveriin! Oon myös kattonu hänen videoita. Ootte ihania <3

    VastaaPoista
  6. No vietä hyviä sinkkupäiviä :)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia<3 mä en tajuu miten oot niin pirtee ja miten pystyt siirtää se muhun. Aina kun sä hymyilet videossa niin mäkin alan. Haluisin joskus nähä sut'-' voisitko lähettää terveisii sussule videolla:)

    VastaaPoista
  8. Onnea :3 Tuntuu että blogisi olisi ns. kuollut.. Taidan tietää vastauksen tähän tyhmään kysymykseen, mutta miksi et ole kirjoittanut?

    VastaaPoista
  9. Ootko asunut lapsena turussa?

    VastaaPoista
  10. Onnea nyt sitten! �� (Vähän myöhässä olen, mutta eipä se haitta..)

    VastaaPoista
  11. onnea<3tykkään sun videoista iha sikana<3<3<3

    VastaaPoista