keskiviikko 27. elokuuta 2014

Uskotko onneen? Mä en ainakaan.

Mä uskon siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Mä uskon myös karmaan, en todellakaan tiedä miksi, mutta silti jotenkin tuntuu, että elämä menee välillä karman mukaisesti. Jos teet paskaa, saat myös paskaa takaisin.
Elämässä on ylämäkiä ja alamäkiä. Välillä ne on tosi pitkäkestoisia, välillä taas ei.
Kaikilla tulee sellaisia hetkiä, että kaikki kaatuu päälle ja tunne siitä, että saat ryvetä koko elämäsi läpi pelkässä paskassa vahvistuu. Kannattaako silloin heittäytyä itsesääliin? Ei, koska silloin sä myös ryvet sen koko elämäs läpi siinä paskassa. Mutta jos sä taas tahdot ryvetä koko elämäs läpi paskassa niin ehdoton kyllä.

Mä tiedän olevani erittäin nuori ja kokematon vielä, mutta voin sanoa pari sanaa. Se, että sä luovutat tuntuu välillä niin helpolta ja yksinkertaiselta vaihtoehdolta. Niin se välillä on. Mä en todellakaan pysty sanomaan etten mä ois ikinä luovuttanut. Mulla on mennyt tosi hienoja tilaisuuksia ohi mun elämässä kun olen kierinyt siinä ''ei musta ole mihinkään'' asenteessa.
En myöskään voi sanoa sitä etten enää ikinä tekis sitä. Mä harrastan sitä todella usein, onneks mulla on ympärillä ihmisiä, jotka jaksaa toitottaa sitä ''kyllä sä pystyt siihen''. Niitä kommentteja tarvitsee jokainen aina välillä. Jokaisella ihmisellä on taipumus siihen ''ei musta ole mihinkään'' asenteeseen, varsinkin niissä tilanteissa kun palaa loppuun ja ei vaan jaksa. 

Mä olen myös liian monta kertaa kuullut tämän ''mä nyt vaan olen tälläinen''. Vittu ei kukaan täysjärkinen ihminen voi sanoa noin. Kuka pystyy muuttamaan sinua? No sinä itse. Jokainen ihminen pystyy muuttamaan asennettaan ja jokainen ihminen pystyy muuttumaan, mutta se kaikki tapahtuu omasta tahdosta.
Mä en tiedä miten mä tän saan kirjoitettua järkevästi, mutta toinen ihminen pystyy kyllä muokkaamaan sua JOS sä annat siihen mahdollisuuden. Pointtihan on se, että kenenkään ei tarvitse antaa siihen mahdollisuutta. Se on ihan oma syysi jos siihen sen mahdollisuuden annat. Sitten saatkit nousta sieltä pohjalta ihan yksin.
Omanitsensä muuttaminen on välillä hankalaa mut voin luvata et jokainen ihminen pystyy siihen.

Mä olin joskus tosi sinisilmänen ihminen joka katto vähän sormien välistä. Olenko enää? NO VITTU EN. Koska psyykkasin itselleni sellaisen ajatuksen et ei tarvitse olla. Mä olen jotenkin ihan raivona tästä, koska oon lähiaikoina kuullut liikaa tätä ''mä nyt vaan olen tälläinen'' nyyh nyyh vollotus paskaa. Ja yleensä tämä ''mä nyt vaan olen tälläinen'' lässytys tulee siinä kohtaa kun sä olet kohdellut jotain toista ihmistä väärin tai olet muuten vaan ollut todella ilkeä jotain kohtaan. Se on outoa, että miten se aina huomataan siinä kohtaa.

Nyt moni varmaankin luulee, että mä olen jotenkin todella vahva ihminen.  Ei ei ja vielä kerran ei. Jos mut lytistetään ihan pohjalle niin mun ekana ajatuksena ei ole ''jee jee kyllä täältä vielä noustaan''.
Voin sanoa olevani vahvempi, kuin moni muu, mutta voin myös sanoa, että moni ihminen on mua paljon vahvempi. Ja tämä ''elämä opettaa'' sanonta voisi sopia tähän vaikka se helvetin kliseinen onkin. Mut eikö se nyt ole ihan hiton itsestäänselvää, että sä kasvat ja opit asioita elämän myötä.

Joskus on aika ottaa itseään niskasta kiinni.