sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hei mä olen nyt 19!

Mikä turhuuden ikä. Okei on se paljon kivempi sanoa, että on 19, kuin 18.
Vuosi sitten astuin tähän "aikuisuuden" maailmaan. Mulla oli silloin kyllä elämäni
parhaimmat synttärit, ainakin tähän mennessä. Olen ihminen, joka rakastaa yllätyksiä
ja se päivä oli täynnä suuria yllätyksiä.
Pari kuukautta sitten mulle iski kauhea kriisi. Soitin äidille itkien ja sanoin "mä en halua olla täysi-ikäinen, elämä oli paljon siistimpää 16-vuotiaana." Okei nyt olen päässyt tämän kriisin yli, mutta
oli se elämä vähän siistimpää 16-vuotiaana.




18-vuotis vuoteni (kuullostaa todella tyhmältä) oli yksi elämäni siisteimmistä vuosista. Sekoilin, rakastin, muutin, itkin, nauroin, huusin, raivosin, hymyilin ja noh oikeastaan tein kaikkea vitun kivaa.
Mulla oli ihana kesä vaikka se meni todella nopeasti ohi, niinkuin jokainen kesä. Talvi oli todella raskas, varsinkin joulun jälkeinen aika. Sieltä on silti selvitty tähän päivään asti ilman suurempia arpia.




Musta myös tuntuu, että viime vuoden aikana opin todella paljon itsestäni. Toi
on kyllä asia minkä kaikki sanoo vuoden lopussa. Noh OPIN SILTI.
On hauskaa klo 01.00 saada mieliteko kirjoittaa kauheesti jotain. Nyt olen 30min
yrittänyt vääntää jotain, mutta tästä tulee ihan ripulia.




Okei edes yritetä, tehdään videoita. Aion olla tänään prinsessa. (oon kyllä joka päivä)


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Parisuhteemme on nyt tiensä päässä

Istuin tuossa suihkun lattialla ja mietin, että miten helvetissä tälläinen teksti kirjoitetaan,
enhän mä ole tälläistä ennen kirjoittanut. Ensin ajattelin alottaa tekstin sanoilla ''kahden ihmisen
onnellinen loppu.'' Naurahdin jopa ääneen, se kuullostaa todella dramaattiselta ja siltä, että
joku olisi kuollut. Loppu on aika karu sana.

Aloitetaan menemällä suoraan asiaan. Kolumnikin pitää kuulemma aloittaa niin, siksi mulla kesti
alun kirjoittaminen kaksi päivää.
Olemme tulleet Konstan kanssa parisuhteemme päähän. Suomeksi sanottuna olemme eronneet.
Erostamme tosiaan on jo aikaa, mutta varmaan moni siellä ruudun takana ymmärtää, että
fiksu juurieronnut ei mene ensimmäisenä kailottamaan koko maailmalle ''KUINKA SINKKU NYT OLENKAAN.''



Kuulen jo ensimmäisen kysymyksen: ''Miksi erositte?''

Koska ei vaan enää tuntunut siltä. Semi yksinkertainen syy, joskus vaan enää ei tunnu siltä, että
parisuhdetta pitäisi jatkaa.

Miksi mä sitten kirjotan tämän tekstin?

Koska mä olen jakanut suurenosan mun elämästä koko maailmalle ja Konsta kuului siihen elämään poikaystävänä, nyt hän kuuluu siihen parhaana ystävänä. Lähiaikoina on myös ruvennut
satelemaan satoja kysymyksiä siitä, olemmeko nyt yhdessä vai emme. Pitäähän asia oikaista.

En tule ikinä poistamaan videoita missä Konsta esiintyy, koska miksi helvetissä tekisin niin?

Tässä asia on yksinkertaisuudessaan.

Tahdon vielä KOVAAN ÄÄNEEN PAINOTTAA, että Konsta on minulle paras ystävä, niinkuin
minä olen hänelle. Suhteemme alkoi ystävyydellä, niin tästä siihen palaaminen tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, oikeastaan ainoalta vaihtoehdolta.

<3